Mökin laajennuksen suhteen ei tänään tapahtunut mitään. Petri oli kuitenkin tuonut eilen illalla kotoa siellä puretusta kuistista jääneitä kestopuisia kakkosnelosia ja tolppapuita. Aloimme rakentaa niistä näköesteen rakenteita huussin kohdalle naapureihimme päin. Huussin kohdalta oli kaadettu puita ja näkymä oli nyt turhan avoin molempiin suuntiin. Tuota ruskeaa maaliakin on jäljellä. Tulee siisti.
Vaakalautoihin käytetään puuvajan rakentamisesta jääneitä raakapuita. Petri pätki lautoja.
Minä ruuvasin kiinni.
Näin pitkälle päästiin, ennen kuin alkoi sataa. Tuohon tulee tuo suora pätkä ja siitä vasemmalle lähtee pidempi seinämä vinossa linjassa. Päälle tulee pieni katto samassa linjassa kuin viereisen polttopuusuojan.
Parin tunnin päästä sade hellitti ja palasimme ulos jatkamaan töitä.
Kurkistemme ensin kaivoon, jossa oli jo renkaallinen vettä.
Jatketaan loppuun, kunhan saadaan puutavaraa
Kommentit
Lähetä kommentti