13. lokakuuta: Paljon on tapahtunut... ja tapahtuu edelleen!

 Nyt on koulujen syysloma ja olemme tietenkin täällä mökillä. En ole päivittänyt blogia sitten elokuun lopun, vaikka paljon on taas tapahtunut.

Tuntuu, että täällä on ollut remonttisotkuja jo iänkaiken. Tuollakin näkyy jätesäkki täynnä jotain. Alma ja Martta ottivat syyskuussa rennosti kuistin penkillä. 


Yläkerrassa alettiin tehdä tilaa uudelle parivuoteelle siirtämällä toinen 90-senttisistä sängyistä toisen viereen. Tuo on kiva nukkumapaikka kahdelle, joko sängyt vähän erillään tai sitten yhteenvedettyinä, jos halutaan nukkua kylki kyljessä.


Emma, Elsa ja Heikki tulivat syyskuun loppupuolella mökille ja Heikki kytki jälleen sähköjä. Ulos tuli kätevästi kytkin, jolla saa lähtiessä tai tullessa pumppujen sähköt pois tai päälle. Näin ei ole riskiä vesivahingosta.


Emme olleet itse saaneet millään paikalleen ikkunoiden ristikoita. Ikkunat ja ristikot tulivat ihan eri aikaan. Missään ei ollut ohjetta siitä, että ikkuna on oltava irti, kun ristikkoa asennetaan. Ikkunatoimija lähetti onneksi asentajan paikalle, eikä siihen sitten kulunut kauaakaan. 


Nättiä tuli



Aleksi ja kuvassa näkyvä Janina tulivat mökille yhdeksi yöksi avaamaan ovia mainitulle asentajalle. 


Seuraavana projektina oli sitten vanhan keittiön lattian purku. Pete tuli mökille koirien kanssa 4. lokakuuta. Ari oli myös tulossa taas paikalle.


Purku alkoi kahden miehen voimin. Ikkunasta heitettiin purettua puuta ulos. 




Purkiessa selvisi, miksei keittiössä ollut aina tuoksunut ihan raikkaalle. Osa puista oli todella huonossa kunnossa. Alma kurkistaa oviaukosta toiveikkaasti pallo suussaan.


Keittön alla oli maata lattiaan saakka. Ilmankos puut olivat lahonneet.


Maata kaivettiin urakalla pois. Nyt mökin alla on ryömintätilaa koko matkalla. 







Uuden keittiön vesiputket kulkevat seinässä. 


Oviaukkoon viritettiin matto, vaikkakin yöt alkoivat olla jo aika kylmiä, eikä yksi matto estänyt viileän leviämistä alakertaan.


Aika ankean näköinen on purkukasa.


Vanhaan keittiöön rakennettavan vessan harmaan veden viemäriä piilotettiin maahan.


Uutta puutavaraa säilöttiin sisälläkin.


Ja kuistilla. 


Ja niin sitä sitten alettiin taas rakentaa uutta.



Kuten kuvasta näkyy, on ilmatilaa mökin alla nyt hyvin.


Työ etenee.


Tulevan vessan käsienpesupaikan vesiputkia.


Pian asennettiin jo levyjä.



Tiilet ovat eristeiden painona.



Ja siinä on jo uutta lattiaa. Hienolta näyttää!


Uusi lattia nousi kynnyshirren tasolle. 


Minä öljysin lattian tänään. Pitkällä pensselinvarrella se sujui nopeasti. Öljyä sai lotrata lattialle kunnolla, niin paljon kuivat laudat sitä imivät.


Petri pyyhki ylimääräiset öljyt tunnin päästä pois. Hieno lattia siitä tuli. Nyt ei haise ummehtuneelle ja on lämmintä!




Kommentit