Sari palasi perjantaina leirikoulusta luokkansa kanssa ja sitten jo lähdettiinkin mökille suoraan koululta.
Tähän viikonloppuun sisältyi kaksi projektia: kaiteiden siirto terassin uudisosaan ja lattian rakentaminen ylempään puukatokseen.
Katoksen lattia rakennettiin kokonaan jämäpuista. Alle tulleet kakkosnelosten pätkät olivat kotoa, lattialaudoiksi päätyneet jäivät yli mökin laajennuksesta, jossa niitä käytettiin lattian alla.
Lattia maalattiin sillä samalla ruskealla, millä täällä kaikki muukin on käsitelty. Tuohon eteen täytyy ehkä rakentaa porras tms. Mietitään.
Ensi viikonloppuna saadaan siirrettyä pihan puukasat jo paikalleen.
Mökin edessä kuistilla siirrettiin vanhan kuistin reunassa ollut kaiteenpätkä uuteen reunaan.
Minulla oli tärkeä tehtävä seisoa sahattavan osan päällä. 😂
Tuosta tolppien välistä se siirtyi pari metriä ulommas.
Vanha portti oli ollut varastossa odottamassa.
Siisti tästäkin tuli. Porras on vielä vähän rautalankamallia...
Hurja on teillä remontti vauhti. Ja kaunista tulee 🥰🎂
VastaaPoista